Kristallihoito

Kristallien maailma on ihmeellinen. ihmisellä on energiakenttä joka joutuu helposti epätasapainoon ulkopuolisten tai ihan oman itsemme energioiden vaikutuksesta. Myös chakrat reagoivat negatiivisiin energioihin. Kun fyysisessä kehossa alkaa ilmetä sairauksia, monta kertaa niiden perimmäiset syyt ovat piilossa.Kristallit vaikuttavat fyysiseen ja psyykkiseen ja emotionaaliseen kehoon ja auttavat niitä paranemisprosessissa. Kristallit puhdistavat auraa ja tätä kautta vapaudut esimerkiksi traumoista ja negatiivisista tukahdutetuista tunteista. Kristallit auttavat näitä tukoksia hälvenemään ja silloin olemme vastaanottavaisempia parantumiselle, tasapainolle ja mielenrauhalle. Kristallit ovat ihanasti apunasi, tosin sinun pitää aina muistaa että ne yksin eivät tee työtä puolestaai. Omien ajatusten, valintojen ja tekojen merkitystä ei saa unohtaa. Niitten muuttaminen positiivisempaan ja itselle hyväksi olevaan on tärkeää ja siinä kristallit ovat uskomattoman ihana apu. Positiivinen mieli tukee aina fyysistä paranemista. 

Kristallihoito alkaa ensin keskustelulla. Valitsen intuitiivisesti ne kristallit jotka otan hoitoon mukaan. Asiakas asettuu hoitopöydälle mukavaan asentoon. Käytän taustalla rentouttavaa musiikkia (tiibettiläinen kulho tms). Asettelen kristallit keholle. Hoito kestää noin 30 minuuttia. Jos asiakas haluaa voimme tehdä samalla ohjatun chakrahoidon. Tunnustelen myös auran ja hoidan sitä vuorikristallisauvalla.  Jälkeenpäin voidaan jutella tuntemuksista ja juoda vaikka kupillinen teetä ja kristallivettä! 

Kristallihoito 40e / 40-50 min

 

 

Videota ei löydy