27. syys, 2016

Hei kaikki ihanat😄 Vihdoin endin tänne kirjoittelemaan! Kesä meni hurjasti töitä tehdessä ja sehän vasta onkin kivaa! Sitä olen toivonut ja asiakkaita on todella riittänyt joka päivälle! pienen loman pidin juhannusviikolla. Nyt onkin sitten tultu elämässä siihen vaiheeseen kun töihin meno ei enää harmita loman jälkeen! kesä painottuikin ayurvedahierontoihin ja nyt syksyllä huomaa miten ihmiset tarvitsevat lisäenergiaa. Niimpä energiahoidot on nyt välillä ykkösenä! Pari koulutusjaksoa ayurvedasta kesän aikana tuli käytyä. Myös kundaliinireikimaster tuli suoritettua sekä siitä vielä jatkoakin. Haaveilen kovasti että saisin valmiiksi koulutusmateriaalia jotta ensi vuoden puolella voisin lähteä näitä opettamaan! Enkelirentoutusohjaajaksi tässä aloin opiskelemaan myös. Hieno koulutus taas ja sopii kuin nenä päähän minun ajatusmaailmaan ja liikeideaan. Loppuvuonna sitten katsotaan mitä siitä seuraa! 

Paljon ihania teemailtoja on ollut, aarrekarttaa, meditaatioita, atlantisiltaa ja paljon on tulossa vielä loppuvuoden aikana. Seuraa itä facebooksivujeni Kautta! 

Minulla on ollut kunnia saada ihan mahtavan kauniita ja voimakkaalla energialla ladattuja koruja myyntiin! Nocturnal moon korut kyllä vievät mennessään! Kaksi raumalaista nuorta tekee niitä ja niissä näkyy että se energia tulee  sydämmestä! Jos kuljet liikkeen ohi niin poikkea ihmeessä katsomaan! Oma koru löytyy varmasti! 

Tässä tosiaan vietän lomaviikkoa ja itseäni latailen ja rentoudun mahdollisimman paljon. Jonkunsorttinen stressi on kyllä pinnalla, tänään tuli migreenisalamat pilaamaan päivän! Vieläkin on pää kipeä, mutta äsken sain energiaa gold reiki II muodossa joten ehkä tämä tästä helpottaa. Nyt jo nään sentään jotain! Kaikkein kivointa olisi kyllä jos olisi ollut mahdollisuus lähteä johonkin kauas, mutta menee tämä tässä kotosallakin. Eilen oli siivouspäivä ja pesin pari mattoakin! Nyt on kiva kun koti on siisti ja puhdas ja vielä puhtaat matotkin kunhan kuivuvat! 

Koko kesän olen kerännyt yrttejä ja kuivannut niitä. Tarkoitus olisi alkaa tekemään myös yrttinyyttihierontaa kunhan saan kaikki tarvittavat jutut sitä varten. Ihanalta ystävältä sain rohtoraunioyrttiä jota sitten keittelin kattilakaupalla. Eipä silti, se on kuin pinaattia, ensin sitä on koko maailma täynnä ja lopulta pieni vetelä kasa. Voipa olla että kilautan hänelle uudelleen ja käyn noukkimassa vielä hiukan lisää. Hieronta tuntuu ihan taivaalliselta! Lämpimällä nyytillä ensin taputellaan, sitten sivellään ja viimeiseksi hierotaan käsillä. Poistaa ihanasti kipuja ja lihasjäykkyyttä ja laittaa ylimääräiset nesteet liikkeelle tosi tehokkaasti! 

Kotiakin on tullut vähän tyhjennettyä turhasta... Kirppiksellä on loosi muutaman viikon ja tehotyhjennys kaapeista jatkuu. Miten sitä ihminen kerääkin kaikkea ihmeellistä nurkkiinsa? Oikein naurattaa kun tuolla tutkii laatikoita! Vanhoja täysin tarpeettomia tavaroita jo hankittaessa! Nyt lähtee! Miniä innoittaa kovasti tähän, sain lainaksi Kon Mari-kirjan jota on tullut lueskeltua tuossa aina joutessa. Vaikka tosiasiassa ei siihen mitään kirjan oppeja tarvita kun roinaa hävittää... Pois vaan ja loput kaatikselle mitkä ei kenellekkään kelpaa. Yksinkertaista! 

Nyt menenkin tästä keittämään kahvia. Liekö kauhean hyvä juttu migreenin jälkeen, mutta haluan kumminkin kupin kahvia ja ihania suklaakeksejä! 

Oikein ihanaa syyskuun loppua ja ollaan yhteyksissä! Tulkaa moikkaamaan kun kuljette ohi! ❤️

 

13. kesä, 2016

Olin lauantaina ayurvedalääkärin seurantakäynnillä! Näytti ihan hyvältä kaikki. Pitta ja kapha on molemmat laskeneet. Rytmihäiriöt poissa, painokin pudonnut nelisen kiloa! Vähän kyllä on viimeaikoina mennyt ohi suositusten kun ei vaan ole ollut aikaa keskittyä ja etenkään tehdä sitä oikeaa ruokaa joka päivälle. On mennyt paljolti salaatin ja ruisleivän (!) kanssa päivät. Sainkin neuvoksi nyt välttää tuota ruisleipää, porkkanaa ja tomaattia edelleen... Tuli taas semmoinen innostus kun kävin tuolla. Ja painonpudotukseen pyysin ohjeita ja sain! Nyt sitten Khichadia kokkailin ison satsin ja sitä tässä alan juuri pian syömään. Siinä on basmatiriisiä, mungpapuja, gheetä, kurkumaa, kuminaa ja suolaa ja mustapippuria😄

Ensi viikonloppuna sitten taas ihana ayurvedakoulutus! Nyt vuorossa kehon etupuoli. Sitten voinkin lisätä tarjontaan koko kehon hieronnan! Ai että mikä ihana rentouttava paketti! Ja ihana nähdä taas muita saman koulutuksen ihmisiä ja saada mahtava tietopaketti taas pureskeltavaksi! Minulla on iso vihko johon olen kirjoitellut kaikkea tuolla koulutuksessa ja kirjoista noukittua. Vielä teen asiakkaillekkin kroppatyyppiohjeita kun saan aikaiseksi. 

Tänään sain vihdoin uuden pöydän vitamiinituotteille! Nyt ovat paremmin esillä! Muistakaa hakea piristystä jaterveyttä tukevia Arctic Nutrition tuotteita täältä minulta! D-vitamiinia on runsaasti, muitakin löytyy kyllä! 

Eipä muuta tällä kertaa! Tulkaa ihaniin hoitoihin ja muutenkin voi tulla moikkaamaan aina kun ovi on auki! Nähdään❤️

8. kesä, 2016

Ihana olla tässä omassa paikassa töissä! Kyllä sitten tulikin oltua kotona puolitoista vuotta! Mukavasti on lähtenyt liikkeelle kaikki ja viime viikko olikin aikamoista haipakkaa! Ayurveda kiinnostaa monia ja selkähierontaa olen tehnyt todella monta! Ja parasta on palaute! Niin odotan että voin tehdä koko krkopan hieronnan! Juhannuksen jälkeen voit jo varata aikaa siihen ihanaan rentouttavaan koko kehon hierontaan! Lähden taas pian Frantsilaan saamaan lisää oppia ja kertausta ayurvedasta! Ruokavalio kiinnostaa eniten, toivottavasti taas uusia vinkkejä siihen ja myös sitten asiakkaille! 

Lauantaina lähden itse taas ayurvedalääkärin seurantakäynnille. On tässä mennyt vähän sekaisin kaikki ruokavaliot ja aikataulut mutta eiköhän tämä tästä tasaannu ja pääsee taas kiinni rytmistä. Kesähän on pitta-aikaa jolloin olisi hyvä noudattaa aika tarkastikkin pittavaliota. No, varmasti lauantaina taas tulee uutta tsemppiä ja vinkkiä siihenkin. Mennään Turkuun ja ajateltiin siinä sitten käväistä vaikka Ikeassa matkalla. Muutamia hankintoja olisi listalla. Kiva päivä tulossa!

Saatiin inspiraatio viime lauantaina ja pestiin terassi ja eturappuset siitepölystä. Kyllä oli keltaisenaan. Kukkia laitoin ja nyt koko piha näyttää mukavalta. Yksi puu piti kaataa pihalta ja siitä jätettiin parimetrinen runko ja siinä on nyt kukkapurkkeja. Pinterestistä mallia! Kesken on vielä, mutama purkki pitää lisätä, mutta kivalta näyttää jo! Pihatalkoita suunniteltiin tässä joku viikonloppu. Paljon hommaa ja porukassa se käy paremmin ja nopeammin. Sitten sauna ja grilli kuumaksi. Ihana jo ajatusasteellakin! Ja jos vaikka ikkunat tulisi pestyä siinä samalla... Käsi nousee jo niin että sekin sujuu. Viime vuonna se jäikin tekemättä. Onneksi asutaan täällä perällä ettei ole niin paljon ohikulkijoita! 

Sitten pieni mainospläjäys... Otin noita Arctic Nutrition vitamiinituotteitakin myyntiin. Ne on kyllä hyviä ja luonnillisia. Ei mitään synteettistä ja ihan hyvä makuisiakin! Multa saa niitä täältä liikkeestä hakea ja suosittelen kokeilemaan! Ainakin tuo D-vitamiini olisi jokaisen kokeiltava! Itte tykkään kovasti ja syön joka päivä! Ja Elixir! Siitä saa virtaa kintaisiin ja jos aamulla nouseminen on vaikeaa ja herääminen kestää puoleenpäivään niin tuikka Elixiriä niin johan jaksaa.

Sitten kun olette kyykkineet pihalla selkänne jumiin niin tulkaa kokeilemaan tuota ayurveda selkähierontaa! Ihan mahtava ja hoitaa selkärankaa ja niveliä. Päästä varpaisiin ja sormenpäihin asti hieronta kestää noin reilun tunnin ja on kyllä kokeilemisen arvoinen! Ja minulta saa myös ostaa Frantsilan hoitoöljyjä. Etenkin Kipuöljy on ihan mahtava tuttavuus! Sitä mukaan saunaan ja lämmössä vaikutus vahvistuu ja kyllä helpottaa! Kokeiltu on ja myös mies on samaa mieltä. Silloin sen täytyy olla hyvää ja tehokasta!

Tämä päivä olikin hiljaisempi joten olen lueskellut Paranemisen avain-kirjaa ja tätä blogia kirjoitellut. Tämä on nyt kolmas kerta. Nipa kävi välillä kurkkaamassa konetta ja nyt vain toivon että kun painan tallennusnappulaa niin kaikki menee niinkuin pitää. Tässä on joku nyt kummallista kun ei onnistu millään laitteella tallennukset. Sain kyllä viestiä että tarkoituksella... Mutta silti olisi kiva saada teillekkin kuulumisia! 

Nyt alan valmistelemaan seuraavaa hoitoa. Kristallit on viritetty ja ladattu valmiiksi. Juu, kristallihoito tulossa! Ihanaa kesäpäivää ja nauttikaa auringosta! Ja toivottavasti nään teitä täällä liikkeessä! Saa tulla moikkailemaan kun kuljette ohi. Jos väliovi on auki, silloin voi aina tulla! Nähdään!

 

20. touko, 2016

Täällä sitä ollaan ja ihmetellään tätä kaikkea! Yritin jo aikaisemminkin teille tuntojani kirjoittaa mutta nämä elektroniikkalaitteet kun mun kanssani temppuilevat aina välillä niin luovutin. Sillä keinoin on useasti varmistettu että teen asioita oikeaan aikaan😄 

Äitienpäiväylläryksestä juuri ja juuri toipuneena, ihanien lasten ja miniöiden ja tietysti kakkostyttöni avulla sain kyllä niin hienon lahjan! Tämä hoitolani oli laitettu ihan viimeisen päälle kuntoon kynttilöitä ja astioita myöten! Ihan korvaamatonta ja mikä rakkauden energia täällä onkaan kun tämä on rakkaiden ohmisten avulla tehty! Ja tietysti ihana Murunen joka on ollut mukana asentamassa hyllyjä ja fiksailemassa kaikkea kuntoon! Ja jaksaa kuunnella mun pähkäilyjä ja pohdintoja päivästä toiseen! Rakas❤️ Ystävien ja läheisten tuki on ollut ihan hurjaa!            Kiitos koko sydämmestä ohan jokaiselle vielä tätäkin kautta! 

10. helmi, 2016

Ystävänpäivähalaukset kaikille! Ystävät ovat niin tärkeitä! Ja on aika hienoa huomata sekin että vaikka ei olla paljonkaan yhteyksissä, niin ne aidosti ystävät säilyvät aina mukana. Ja uusia tulee jos on tarkoitus! Minulle on tässä alkuvuodesta nyt tullut kolme uutta ystävää joiden kanssa tiedän että yhteydenpito jatkuu. Muutenkin on tässä meneillään aikamoisia muutoksia joten ystävien tsemppi tulee olemaan kullanarvoista! 

Nyt mennään... Ja vauhdilla! Kaikki on oikeastaan alkanut tätä kohti menemään jo vuonna 2012... Silloin elämässä kävi isoja myllerryksiä ja aloitin tämän tien tästä jo hiukan haaveillenkin.  Kaikkea onkin tässä matkan varrella sattunut mutta niinkuin olen sanonut, en olisi tullut tähän vain jäädäkseni tähän! 

Nyt aloitin siis reippaana yrittäjäkoulutuksen. On kyllä paljon asiaa ja selventänyt ihan hurjasti kaikkea. Meinasin että käyn nyt tämän ja katson sitten mikä fiiliis ja olisko mahdollista miettiä sitä omaa pikkuhiljaa... Sitten äkkiä viime viikolla minulle tuotiin mahdollisuus omaan liikehuoneistoon! Ja juuri sellaiseen kuin olin toivonut ja jollainen minun on kerrottu jossain vaiheessa saavan. Ihan mieletöntä! Jännittää niin että vatsaa vääntää! Ja nythän kaikki asiat sitten järjestyvät ja pääsen aloittamaan keväällä ihan uudessa paikassa ja uusilla eväillä. Mahdollisuuksien lista kasvaa. Tekemislista pitenee samaa tahtia! Välillä hirvittää ja sitten taas on fiilikset korkealla ja luottamus siihen että kaikki järjestyy! Enkelit ovat tässä vahvastimukana, sen tiedän ja tunnen. He ovat tähän suuntaan minua ohjanneet jo kauan, joten ohjaavat kyllä perille asti ja vielä sen jälkeenkin! 

Huomenna sukellankin sitten Ayurvedan maailmaan! Sehän on omanlaisensa filosofia niinkuin yksi opettajista sanoi.  Hienoa oppia taas hoitoja lisää ja etenkin se kaikki mu mikä siihen liittyy kiinnostaa oikeastaan vielä enemmän! Ja meinaan ottaa nyt itse sen kokonaisvaltaisesti käyttöön. Tiedän että nyt on sille oikea hetki!

Aloitin tässä pari viikkoa sitten myös Kundaliinireikin. Siinäpä onkin sitten hurjan voimakas energia! Vihkimyksen aikana nilkoissa asti pyöri ja kädet kuin liekeissä! Tätä nyt joka päivä harjoittelen, Neljä tasoa, ensimmäinen alkaa olla pulkassa😄 

Meillä on täällä iso koirakuume! Eilenkin istuttiin taas ja tutkittiin kaikkia erilaisia ihanuuksia! Saattaa olla että sellainen karvapallo tuohon ilmestyy jossain vaiheessa! Minä haluaisin pienen koirulin ja Murunen vähän isomman! Ehkä päädymme kompromissiin! Jos minä haluan Pomerianin ja hän ehkä Malamuutin niin olisikohan siinä kohtaa Pomsky se kompromissi? Onneksi meillä on aina kuumetta lieventämässä Mauno❤️ Nytkin saadaan Mauno meille viikonlopuksi! 

Mutta nyt läksyjen kimppuun! Niitä riittää ja kauheita laskuja! Ehkä tästä selviän kuitenkin😄 Rakkautta ja enkeleitä ja ihanaa ystävänpäivää ihan jokaiselle💜